haku palaute sivukartta



Uutisarkisto
2004|2005|2011|
  08.11.2019

HERCA käynnistää eurooppalaisen viestintäkampanjan lääketieteellisen kuvantamisen asianmukaisesta käytöstä

Kansainvälisenä radiologian päivänä 8.11.2019 käynnistyy eurooppalainen viestintäkampanja ”Oikea kuva potilaalleni”.  Kampanjan tavoite on lisätä tietoisuutta lääketieteellisen kuvantamisen tarkoituksenmukaisesta käytöstä.

Kampanja on tarkoitettu eurooppalaisille lääkäreille, jotka pyytävät radiologisia tutkimuksia potilailleen. Röntgentutkimukset ja toimenpiteet ovat osoittautuneet erittäin tehokkaiksi diagnosoinnin ja hoitojen osalta nykyajan lääketieteessä. Toisaalta ne altistavat potilaan ionisoivalle säteilylle, joka voi aiheuttaa haittaa terveydelle.

Radiologisen tutkimuksen tulisi olla hyödyksi potilaalle. Useat tutkimukset Euroopassa ovat kuitenkin osoittaneet, että huomattava määrä radiologisista tutkimuksista eivät ole tarpeellisia, joten niistä ei ole hyötyä potilaille. Tästä syystä HERCA järjesti vuonna 2016 eurooppalaisen toimintaviikon, joka keskittyi radiologisten tutkimusten oikeutukseen. Päätelmät tämän ”toimintaviikon” tuloksista korostivat tarvetta lisätä ammattilaisten tietoisuutta lääketieteellisen kuvantamisen asianmukaisesta käytöstä.

Peruskampanjamateriaali sisältää seitsemän avainkysymystä lähettäville lääkäreille radiologisten tutkimusten pyytämisestä. Kysymysten tarkoituksena on lisätä tietoisuutta lääkärien käytettävissä olevista työkaluista ja tarjoavat tietoa, joka voi auttaa oikeutetun tutkimuksen valinnassa. Materiaalista löytyy myös vinkkejä potilaan kanssa kommunikoimiseen, kun kyseessä on ionisoivaa säteilyä käyttävä radiologinen tutkimus. Hyödyt potilaalle ovat: oikean diagnoosin saaminen, oikea tutkimus, oikean hoidon aloittaminen viipymättä ja tarpeettomien tutkimusten välttäminen.

Kansalliset kampanjat mukautetaan kansallisiin tarpeisiin HERCAn kehittämän perusaineiston mukaisesti. Yhteinen materiaali sekä linkit kansalliseen kampanjaan sivut löytyvät HERCA-verkkosivustolta (www.herca.org).

HERCA toivoo, että lisäämällä tietoisuutta lääketieteellisten radiologisten tutkimusten asianmukaisesta käytöstä ei vain paranneta säteilysuojelua, vaan myös osaltaan edistetään yleisesti terveydenhuoltoa sen jäsenmaissa.

Lisää tietoa:
www.herca.org
www.stuk.fi
Oikeutus säteilylle altistavissa tutkimuksissa – opas hoitaville lääkäreille http://www.julkari.fi/handle/10024/126288
Radiologisten tutkimusten ja toimenpiteiden määrät 2018 http://www.julkari.fi/handle/10024/138743
Tilaa tietopaketti osoitteesta https://bit.ly/2ppWndx

Tietoa HERCAsta:
HERCA on vapaaehtoinen yhdistys, jossa toimivat Euroopan säteilysuojelun viranomaiset. Viranomaiset työskentelevät yhdessä tunnistaakseen yhteiset ongelmat ja ehdottavat niihin käytännön ratkaisuja. Sen nykyisiin toiminta-alueisiin kuuluvat muun muassa ionisoivan säteilyn lääketieteelliset ja eläinlääketieteelliset sovellukset, valmiustoiminta säteilyvaaratilanteissa ja radonin ja luonnossa esiintyvien radioaktiivisten aineiden osalta ohjeistaminen. HERCAn työohjelma perustuu yhteiseen etuun merkittävissä sääntelykysymyksissä. HERCAan kuuluu tällä hetkellä 56 säteilysuojeluviranomaista 32 Euroopan maasta. Nämä viranomaiset kehittävät kansalliset oikeudelliset puitteet ionisoivan säteilyn turvalliselle käytölle ja suorittavat tarkastuksia sekä varmistavat lakien ja säännösten noudattamista.